Kun Rengas Turku avasi ovensa kolmekymmentä vuotta sitten, oli mahdotonta ennustaa sen suosiota tänä päivänä. Rengas Turku on vakiinnuttanut paikkansa alallaan ja saanut edesauttaa asiakkaiden ajo- ja liikenneturvallisuutta jo 30 vuoden ajan.
Elettiin maaliskuuta 1994, kun yritysrekisteriin merkittiin Rengas Turku Oy, toimialanaan renkaiden myynti ja rengastyöt. Yrityksen perustaminen ei ollut vain perustajien Marko Rantasen ja Tomi Kaartovuoren intohimoa autoja kohtaan vaan myös vastaus tarpeeseen luoda rengasalan yritys, joka tarjoaa hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Tuo palveluperiaate on kulkenut mukana ja säilynyt tähän päivään saakka.
Mistä kaikki alkoi ja missä nyt ollaan?
Alku oli nykypäivään peilattuna varsin vaatimaton. Maaliskuussa -94 ensimmäinen toimipiste laitettiin pystyyn Turkuun Hakakadulle. Tilat olivat melko pienet ja paljon opittiin kantapään kautta. Tähänastiseen matkaan on mahtunut monia ylä- ja alamäkiä, joiden kautta olemme kulkeneet tähän pisteeseen, jossa nyt olemme.
Vuosikymmenien ajan toimintamme on ollut jatkuvasti kasvavaa ja kehittyvää. Asiakasmäärien kasvaessa tarvittiin isommat tilat ja Rengas Turku muutti Vanhalle Hämeentielle, jossa toinen Turun toimipisteistä edelleen sijaitsee toisen, myöhemmin perustetun ollessa Rieskalähteentiellä. Kasvua onkin syntynyt varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana sellaiseen tahtiin, että hitaampaa joukkoa meno voisi hirvittää.
Nykyään meillä on toimipisteet Turun lisäksi Kaarinassa, Liedossa ja Salossa. Kasvu on tapahtunut sekä yritysostoin että uusien tilojen rakentamisen kautta. Toimintamme on laajentunut muun muassa autojen kokonaisvaltaiseen huoltoon, mikä vaatii toimitiloilta tiettyjä ominaisuuksia.
Olemme myös raskaan kaluston osaajia. Liedossa, Kaarinassa ja Salossa isot rekat mahtuvat ajamaan läpi hallin. Rengasrekkamme on hälytysvalmiudessa 24/7 ja tulemme apuun kun tien päällä sattuu raskaan kaluston rengasrikko. Lisäksi toimitamme renkaita kaikenlaisiin maatalouskoneisiin – ja muuten vannevalikoimamme on maan laajimpia.
Vuosien saatossa verkkokaupan kautta asiointi on nostanut suosiotaan. Verkkokauppamme vastaa asiakkaiden tarpeisiin hoitaa renkaiden ja vanteiden ostaminen helposti ja nopeasti, vaikka kotisohvalta käsin. Yksi suuri etumme on, että meiltä löytyy aina renkaita ja vanteita suoraan varastosta. Esimerkiksi rengasrikot ovat asiakkaille aina ikävä yllätys, johon on hienoa voida tarjota apu saman tien – ilman viikkojen odotusta. Verkkokaupan logistiikka hoituu Vanhan Hämeentien toimipisteellä, missä pakkaamme ja laitamme lähetykset eteenpäin asiakkaiden luokse – ihan kaikkialle ympäri Suomen.
Kolme vuosikymmentä on ollut jatkuvaa ja kestävää kehitystä
Alalla on tapahtunut vuosien saatossa valtavasti kehitystä. Puhutaan vaikka renkaista. Nykyajan renkaat ovat hyviä, turvallisia ja miellyttävän hiljaisia. Valmistusmateriaalit ovat parempia kuin ennen, ja kova kilpailu pistää joka vuosi tuotekehitykseen vauhtia. Tänä päivänä ei sitä paitsi mikään bisnes voi enää menestyä panostamatta mahdollisuuksien mukaan kestävään kehitykseen. Renkaiden valmistuksessa yritykset pyrkivät käyttämään mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja. Tavoitteet ovat kunnianhimoiset. Kehitystyössä pisimmälle edistyneet pyrkivät kasvattamaan kierrätysmateriaalien osuuden vähintään 80 prosenttiin tulevien vuosien aikana.
Kestävä kehitys näkyy toiminnassamme päivittäin. Lajittelemme kaikki jätteet pikkutarkasti, esimerkiksi metallijätteen, josta kerätään erikseen useampi laari eri metalleja talteen. Myös rengashotellissa on hiljattain tullut uudistusta ympäristöystävällisyyden saralla. Meillä on rengashotellissa tuhansia ja taas tuhansia asiakkaiden renkaita säilytyksessä. Palveluun kuuluu, että ne kaikki tarkastetaan ja myös pestään. Rengas Turku säästää nykyään todella paljon pesuvettä, sillä meillä on oma vedenpuhdistamo esipesuvesiä varten. Tällaisista asioista ei kukaan puhunut vielä kolmekymmentä, eikä edes kaksikymmentä vuotta sitten.
Suurin voimavaramme ovat meidän mahtavat työntekijät
Rengas Turku toimii täydellä teholla ympäri vuoden, mutta kun renkaanvaihtosesonki alkaa keväällä ja syksyllä, painetaan kaasu pohjaan ja mennään kovaa. Yhtiöstämme onkin kasvanut alueella mainio työllistäjä.
Saamme tänä päivänä työllistää yli kuuttakymmentä henkeä ja jatkuva rekry on päällä. Tarjolla on osa-aikaista sesonkityötä, ja sopivalle henkilölle tarjoutuu mahdollisesti pysyväkin paikka, myös esimerkiksi myynnin puolella. Siis jos ei pelkää kovaakaan työntekoa, kannattaa ehdottomasti esittäytyä Rengas Turun nettisivujen rekryosion kautta ja ottaa myös rohkeasti puhelin kouraan ja sopia näyttäytymiskäynnistä.
Meille ensiarvoisen tärkeää on kokonaisvaltainen työhyvinvointi. Nykyautojen pyörät voivat olla suht painavia. Rengas Turku huolehtiikin siitä, että työasennot ovat optimaalisia. Renkaanvaihto sujuu normaalissa seisoma-asennossa. Meillä tunnetaan periaate ”terveenä eläkkeelle”. Sitä noudatamme, ja yhtä tärkeää on hyvä yhteishenki ja työssä viihtyminen. Rengas Turun kaikissa toimipisteissä meillä kukkii hurtti huumori ja kaverin tukeminen.
Tällä porukalla on hyvä jatkaa hommia kohti tulevaa vuosikymmentä! Periaate palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin ja asiantuntevasti pätee myös jatkossa.
Kysytään vielä loppuun Rengas Turun toiselta perustajalta Marko Rantaselta mikä tämän kolmekymmentävuotisen taipaleen jälkeen autossa on kaikkein kauneinta?
–Vanne. Vanne tekee auton. Sitä on vaikea selittää… mutta vanne, Rantanen huokaa virnistäen.